Viime viikolla vietin syyslomaa ja tavattiin pentujen kanssa useita uusia ihmisiä; tulevia Sanette`s mäykyn palvelijoita siis :) Pennut kasvavat ja vahvistuvat koko ajan. Ja kasvaessaan vauhtikin kiihtyy kokoajan. Varsinkin aamuisin virta löytyy ja välillä miettii, miten niillä pienillä jaloilla päästään niin kovaa.. Välillä painitaan ja muristaan ja otetaan mittaa toisistaan. Pieniä aikoja ollaan ulkoiltu niinä päivinä kun ei sada, märkä nurmi ei oikein ole kenenkään mieleen, mutta siihen totutellaan. Toiveissa olisi aurinkoisia syyspäiviä niin pennutkin viihtyisivät pidempään ulkona. Pepsi ei juurikaan viihdy pentujen kanssa, hetken leikittää, mutta nopeasti siirtyy pois kun maitobaariinhan ne aina haluaisivat.. Pepsi on vielä muutaman kerran päivässä imettänyt, muuten syödään sitten koiran nappulaa ja välillä lisukkeilla höystettynä. Perjantaina on sitten pennuilla eläinlääkärintarkastus ja sirutus edessä. Sitten ne nimetkin voidaan julkaista :)
|
AuthorTervetuloa Sanette`s mäykkyjen pentublogiin! Archives
November 2016
Categories |